Perjantaina oli isäni kuolin vuosipäivä, se tuntui raskaalta.
Muistan tarkoin asioita siltä viikolta kun isäni oli sairaalassa
eikä tietty selviääkö hän.
Ensimmäiset päivät olivat täynnä tuskallista odottelua
ja pelkäämistä, sitten tilanne vakaantui,
isäni kävi jopa hereillä yhden päivän,
kunnes tilanne jälleen huononi ja huononi,
tuli se kauhea ilta kun kuulin ettei isäni selviäisi
ja että aikaa olisi enää vähän,
seuraavana aamuna päätin viime tipassa
että tahdon käydä hyvästelemässä hänet,
minulla oli kuitenkin tarve käydä ensin
juttelemassa terapeuttini kanssa,
sen jälkeen lähdin kohti sairaalaa jonne oli matkaa reilut 300km
ja n.60 ennen päämäärää minulle soitettiin että
isääni on juuri lähdetty kuljettamaan
kohti kotikaupunkiaan "valmiiksi",
eli en ehtinyt nähdä häntä.
Hän kuoli kuljetuksen aikana.
Nyt tunnen ahdistusta ja ärtyneisyyttä siitä
etten kerennyt sanoa hänelle hyvästejä.
Vituttaa se että jos olisin jättänyt terapian väliin
olisin kerennyt sinne ennen kuljetusta,
mutta toisaalta kai on kuitenkin turha miettiä sitä,
sillä eihän tapahtunutta saa enää tapahtumattomaksi.
Mietin omaa elämääni, se on kuin vanha riippusilta ison,
syvän ja vaarallisen rotkon yli.
Minun siltani on alusta asti rakoillut,
väleistä on saattanut puuttua lautoja
ja välillä kun olen luullut jonkun askelman kestävän
ja se on näyttänyt ehjältä,
se onkin murskaantunut jalkojeni alta.
Kaikessa väsymyksessä ja uupumuksessani
olen joutunut roikkumaan siltani lahoilla ja haurastuneilla köysillä.
On ollut myös lyhyitä pätkiä jolloin
useampikin lauta on kestänyt.
Olen myös oppinut jollain tapaa näkemään
niitä lautoja jotka todennäköisesti murtuisivat
jos astuisin niille joten olen tarkastellut niitä
ja korjannut ne parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Päivä päivältä saan siltani köysiä punottua vahvemmaksi.
10kk 1vk 3vrk ilman viiltelyä,
olen ylpeä itsestäni,
olen kiitollinen minua tukeville ihmisille,
etenkin rakkaalleni,
helvetti että rakastan häntä paljon.
Tämä on jotain uskomatonta,
onko tuollaista ihmistä edes oikeasti olemassa?
Jos tämä on unta en tahdo koskaan herätä.
Hänen kanssaan tunnen olevani jonkinlaisessa paratiisissa.
