Blogi merkintäni ovat vähentyneet huomattavasti,
mutta se kertoo siitä että minulla menee niin hyvin
ettei ole asioita purettavana ja
en vieläkään osaa "hehkuttaa" hyviä asioita elämästäni.
Mutta tässä nyt jotain kuulumisia.
Minulla menee hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan.
Olen ollut viiltelemättä nyt 8kk 2vk 3pv ja
se jos jokin on minulle yksi suurimmista saavutuksista elämässäni.
Olen ylpeä itsestäni ja todella kiitollinen minua tukeneille henkilöille
joista tietenkin tärkeimpänä on toiminut oma rakkaani,
en usko että ilman häntä, hänen tukeaan, ymmärrystään ja
rakkauttaan olisin koskaan pystynyt tällaiseen saavutukseen ja
kääntämään elämäni suunnan muutenkin ylöspäin.
Elämään "normaalimpaa" elämää,
ilman sairauteeni auttavia lääkkeitä ja itsetuhoa.
Itsetuntoni on kohonnut reilusti,
osaan jollain tapaa jopa arvostaa ja kunnioittaa itseäni,
olen kasvanut ihmisenä todella paljon alle vuoden aikana,
olen onnellinen, vihdoinkin.
Yllätyn jatkuvasti nykyisestä minästäni,
kuinka en vastoinkäymisten tultua romahdakkaan suoraan
pohjalle ja pura sitä itseeni.
Osaan ajatella asioita monelta eri kannalta ja punnita niitä
niin etteivät ne muuta koko elämäni suuntaa taas alas päin.
Tietenkin aiemmat tapahtumat ja romahdukset muistuttavat
minua joka päivä siitä miten asiat ovat ennen olleet ja
jättäneet siitä pysyvät jälkensä,
kuten runsaasti arpia ja todennäköisen
hermoratavaurion molempiin käsiini,
mutta pidän sitä enemmänkin merkkinä siitä
että en enää sortuisi moisiin typeryyksiin ja
tuhoaisi itseäni enää.
Ne ovat kehooni kirjoitettu tarina minusta,
minun elämästäni ja kuinka sen suunta vaihtui
kuitenkin loppujen lopuksi parempaan.
En ole koskaan tuntenut kenenkään kanssa
tällaista "tasa-arvo rakkautta" mitä nyt tunnen rakkaani kanssa,
hänen kanssaan en tunne että minua poljettaisiin
kokoajan maanrakoon tai käytettäisiin hyväksi.
Tämä on todellista rakkautta <3
