Ympyrän keskipisteessä

Hetkessä räjähdän itkemään, tuntuu etten voi lopettaa,

hymy leviää kasvoilleni, nauran hysteerisenä,

tunnetilat purkautuvat päinvastaisena reaktiona,

nauran enemmän sillä mietin kuinka sairas olen.

Olen tilanteissa, en ole läsnä,

hetken kuluttua en muista mitään,

vain yksi ajatus kiertää kehää pääni sisällä

"haluaisin viiltää, nauttia",

kasvoilleni leviää masokistinen virne.

Ajatus peittää taakseen kaiken muun,

pyyhkii tajunnasta kaiken.

Yritän nukkua, miksi se ei enää onnistu, mihin se katosi?,

tuskanhiestä märkänä pyörin sairaalasängyssä,

yritän nukahtaa, ei, ei onnistu.

Nousen ylös, haen rauhottavan,

4tuntia katkonaista unta, siinä kaikki.

Todellisuus, uni, onko niillä enää eroa?

samat kaavat. Itsetuho, itsetuho, itsetuho...

kauanko pärjään tämän kanssa.

Lääkkeitä lisää, sillä kaikki menettävät tehoaan,

klo8:00 3kpl,

tarvittaessa 3kpl rauhottavaa päivän aikana,

klo20:00 2kpl,

klo22.00 2kpl,

tarvittaessa 1kpl vahvempaa lääkettä,

annoksia nostetaan kerta kerran jälkeen, ei vaikutusta.

Psykologi lyö eteeni kysymyksiä,

enkä tiedä osaanko vastata,

mitä elämäni oikein on sisältänyt?

Kaikki tuntuu alkavan alusta,

ajatukset joita en voi hallita,

diagnoosin etsintä, merkityksettömyys,

uni ongelmat, ruokahaluttomuus,

lääkkeet, asioiden käsittely.

Ympyrä sulkeutuu, kierränkö sitä enää,

jäänkö vain sen keskipisteeseen seisomaan,

koko elämä siinä ympyrässä, en saa otetta mistään.

Kunpa ympyrä hajoaisi pieniin palasiin,

toisiin ulottuvuuksiin ja minä putoaisin tyhjään,

ei mitään, ei ketään, ei minua..

birthday

Huomenna minulla on synttärit ja täytän 20v. 

Pelottavaa että olen edelleen hengissä, 

sillä jo 15vuotiaana olin varma että tapan itseni, 

no olenhan minä yrittänyt, mutta surkein tuloksin. 

Mitä oikeastaan on tapahtunut 20vuoden aikana, 

tuntuu kuin se olisi vain sarja epäonnistumisia, täynnä tuskaa ja surua. 

On toki ollut joitain iloisiakin asioita, mutta koska paskaa on niin paljon enemmän, 

tuntuu kuin se kumoaisi kaiken hyvän. 

Tällä hetkellä olen onnellinen muutamasta asiasta kuitenkin, minulla on 

tyttöystävä, ystäviä, perhe ja lemmikit, niistä olen kiitollinen, 

ne ovat asioita jonka takia jaksan edes yrittää päivästä toiseen. 

Perjantaina juhlitaan, ei tosin kovin ison porukan kanssa, 

pienet illanistujaiset vain tiedossa. 

Rakkaani pääsee huomenna osastolta kokonaan pois, 

hän on ollut siellä jo 9viikkoa ja nyt se sitten päättyy. 

Hän muuttaa luokseni pariksi viikoksi asumaan, 

tosin itse menen ensi viikoksi osastolle 5päiväksi. 

Tahtoisin herätä huomen aamulla hänen vierestään, mutta se ei ole mahdollista, 

olisi niin kiva kun hän olisi herättämässä minut synttäri aamuna, 

suutelisi, toivottaisi onnea ja keittäisi kahvit. 

No, ehkä ensi vuonna sitten. 

Olen ollut jo viikon ilman lääkkeitä, 

ei ihme ja kumma ole kyllä ahdistanut paljoa. 

Alkoholin käyttö on aikalailla riistäytynyt käsistä, 

juon joka vk-loppu. 

Kohta on kulunut tasan 2kk viiltelemättä, 

se on pitkä aika, 

toivottavasti pystyn olemaan vielä pitkän aikaa tekemättä itselleni mitään.