beauty come inside

Voicen sivuilla julkaistuun blogikirjoitukseen

- http://www.voice.fi/suhteet/liikuttava-kirjoitus-leviaa-netissa-koskettaa-lahes-jokaista-parisuhteessa-elavaa-naista/4/69241 -

liittyen tuli mieleeni miten itse näen ihmiset.

Kaikki kumppanini ovat olleet hyvin erilaisia

niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

On ollut anorexiasta kärsivä, muuten hoikkasia,

keskikokoisia ja tanakampaa,

minulla ei ole mitään tiettyä "kauneus ihannetta",

ihmisen sisäinen kauneus on tärkein

ja heijastuu mielestäni ulkoiseen olemukseen.

Tätä on ollut vaikea selittää kumppaneilleni,

sillä kaikilla on ollut huono itsetunto,

he eivät ole ymmärtäneet

miten voin nähdä hänet kauniina kun edellinen on ollut täysin erilainen.

Olen yrittänyt kertoa että kauneutta on monenlaista

ja  ulkoisestikin monenlainen, pituinen,

painoinen etc. ihminen voi olla minusta kaunis,

en minä ihannoi mitään sellaista mitä

esim. mediassa jatkuvalla syötöllä näytetään,

kauneus on ihminen itse.

He eivät ole nähneet sitä samaa mitä minä heissä,

monet ovat sanoneet että

"sinä kuitenkin haaveilet ja kuolaat jotain siroa, kaunista povipommia",

olen yleensä vastannut heille jotain tällaista

"jos minä en rakastaisi sinua ja ulkonäköäsi juuri tuollaisena,

olisin etsimässä kuvaileemaasi ihmistä, mutta näin ei ole,

minulle ihmisen pitää olla aito, rehellinen, sisältä kultaa

ja sinä olet täydellinen minulle juuri tuollaisena kuin olet".

Melkein kaikki helluni ovat olleet bi-seksuaaleja

(itse en tykkää luokitella seksuaalista suuntautumista),

eivätkä aiemmin ole seurustelleet naisen kanssa

ja koska kärsin myös itse todella huonosta itsetunnosta

pelkään aina etten naisena riitä heille, en ole pitkä,

maskuliininen tai muutenkaan "karski".

Olen lässyttävä, tunteellinen,

enkä varmastikaan kovin tosissaan otettava vakavissa asioissa,

minä takerrun, haluan hellyyttä kokoajan,

en ole kovinkaan sponttaani ja tykkään kaksin olemisesta,

ulkonäköni ei miellytä minua laisinkaan

ja tästä päästäänkin siihen että syyllistyn itsekin kyseiseen aiheeseen,

ero on kyllä siinä että jossain vaiheessa

uskon heidän ajattelevan että olen miellyttävän näköinen heidän mielestään,

mutta juuri kun alan luottaa heihin minut jätetään,

petetään, minulle valehdellaan,

vaihdetaan mieheen/ toiseen naiseen,

siinä vaiheessa en enää pidä kyseistä ihmistä kauniina,

hänestä tulee minulle kuvottava, kaksinaamainen olento.

Kaiken tämän jälkeen voi vain miettiä

kuinka kerta toisensa jälkeen itsetuntoani muserretaan entisestään

ja se tuhoaa minua ja vaikeuttaa luottamista muihin ihmisiin..

same, same , it's always same

Kevät ja kaikki ihmiset ovat sekaisin,

vähän väliä joku pettää, jättää,

rakastuu uudelleen, parisuhteet täynnä ongelmia,

ne joilla menee "hyvin" suhteessa ovat sokeita rakkaudelle

ja tekevät hulluuksia,

päätöksiä jotka kusevat loppujen lopuksi kuitenkin.

Anteeksi, tiedän,

olen pessimisti tai oikeastaan olen niin kyllästynyt elämän kolhuihin

etten jaksa enää uskoa aitoon ja kestävään rakkauteen,

tiedän, ihastun ja ehkä rakastun vielä uudelleen

ja kumoan kaiken tämän sanomani,

mutta sisimmässäni tiedän ettei mikään hyvä kestä kauaa

ja juuri kun pääset onnesi huipulle maailma romahtaa.

Voi olla että tätä on masentavaa ja ärsyttäävääkin lukea.

Monet saattavat ajatella että

"sinulle ei ole tullut vielä vastaan sitä oikeaa",

niinhän minä itsekin olen aina ajatellut.

Mutta nyky maailmassa vain harva suhde kestää kuolemaan saakka,

todella "vanhat" pariskunnat pystyvät siihen koska heillä on periaatteita,

he ovat vanhoollisia ja ihan vain periaatteesta pysyvät yhessä loppuun saakka

vaikka rakkaus olisi kuollut jo monia vuosia sitten,

mutta nyky maailmassa on niin helppo heittää suhde pois

muutaman pienenkin vastoinkäymisen takia.

Tietenkin ajattelen joka suhteen alussa itse että

eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee

ja miksipä ei voisi nauttia siitä ajasta kun on kerrankin onnellinen,

mutta se on vain niin helvetin raastavaa kerta toisensa jälkeen tulla petetyksi

tai jätetyksi tai jotain vastaavaa,

juuri kun olet alkanut nauttimaan elämästäsi

ja löytänyt vierellesi rakkauden,

se kaikki viedään sinulta hetkessä.

En kaipaa exääni ihmisenä,

koska en häntä tuntenutkaan kuten luulin,

ehkä kaipaan ainoastaan sitä tunnetta mitä tunsin,

sitä rakkautta jonka koin, turvaa,

enhän minä häntä voisi kaivatakkaan,

koska en tuntenut häntä,

hän oli vain harhakuva jostain mitä tahdoin nähdä.

Olen alkanut miettimään että

ehkä luon aina tietynlaisen illuusion ihmisestä ketä rakastan

ja kadotan todellisuuden tajun siinä samalla,

kunnes yhtäkkiä todellisuus lyö vasten kasvoja

ja havahdun tilanteeseen

ja olen jälleen

yksin.