birthday

Huomenna minulla on synttärit ja täytän 20v. 

Pelottavaa että olen edelleen hengissä, 

sillä jo 15vuotiaana olin varma että tapan itseni, 

no olenhan minä yrittänyt, mutta surkein tuloksin. 

Mitä oikeastaan on tapahtunut 20vuoden aikana, 

tuntuu kuin se olisi vain sarja epäonnistumisia, täynnä tuskaa ja surua. 

On toki ollut joitain iloisiakin asioita, mutta koska paskaa on niin paljon enemmän, 

tuntuu kuin se kumoaisi kaiken hyvän. 

Tällä hetkellä olen onnellinen muutamasta asiasta kuitenkin, minulla on 

tyttöystävä, ystäviä, perhe ja lemmikit, niistä olen kiitollinen, 

ne ovat asioita jonka takia jaksan edes yrittää päivästä toiseen. 

Perjantaina juhlitaan, ei tosin kovin ison porukan kanssa, 

pienet illanistujaiset vain tiedossa. 

Rakkaani pääsee huomenna osastolta kokonaan pois, 

hän on ollut siellä jo 9viikkoa ja nyt se sitten päättyy. 

Hän muuttaa luokseni pariksi viikoksi asumaan, 

tosin itse menen ensi viikoksi osastolle 5päiväksi. 

Tahtoisin herätä huomen aamulla hänen vierestään, mutta se ei ole mahdollista, 

olisi niin kiva kun hän olisi herättämässä minut synttäri aamuna, 

suutelisi, toivottaisi onnea ja keittäisi kahvit. 

No, ehkä ensi vuonna sitten. 

Olen ollut jo viikon ilman lääkkeitä, 

ei ihme ja kumma ole kyllä ahdistanut paljoa. 

Alkoholin käyttö on aikalailla riistäytynyt käsistä, 

juon joka vk-loppu. 

Kohta on kulunut tasan 2kk viiltelemättä, 

se on pitkä aika, 

toivottavasti pystyn olemaan vielä pitkän aikaa tekemättä itselleni mitään.

Menneisyydestä

Nyt voisin päivittää hieman menneisyydestäni, saatan kylläkin toistaa itseäni, mutta kerron asiat jonkinlaisessa aika järjestyksessä, joten saattaa tulla samaa asiaa mitä olenkin jo kertonut. Lapsuuteni ei ollut kummoista, vanhemmat olivat kaikki päivät töissä, sillä meillä oli oma yritys. Olin koulukiusaaja, tai oikeastaan kiusaajien käskyttäjä, en tiedä kylläkään miten minulla oli niin paljon valtaa määrätä muita. Kaduin kuitenkin aina kaikkea sitä mitä käskin heidän tehdä, koska tunsin suurta myötätuntoa kiusattuja kohtaan, mutta en voinut lopettaa jostain syystä. Sitä kesti ykkös, kakkos ja kolmos luokan ajan, kunnes tajusin lopettaa ja käskin kiusaajien lopettaa kiusaamisen. Se oli ehkä elämäni yksi parhaimmista päätöksistä ja siitä tuli hyvä mieli. Nykyään tietenkin vastustan kaikenlaista kiusaamista ja kadun tekojani todella. Uhkailin aivan pienestä asti tappaa itseni jos jokin asia ei sujunut kuten halusin, ei pienen lapsen pitäisi sellaisia puhua. Opettajani huomasikin etten ollut aivan normaali lapsi. Niin pahalta kuin se tuntuukin, minun täytyy syyttää tästä asiasta äitiäni, sillä kuulin niin monesti kuinka hän sanoi puoliksi vitsillä tappavansa itsensä, hän sanoi isälleni puhelimessa moneen otteeseen että "tuo kaupasta arsenikkia", kysyin häneltä että "mitä se on", johon äitini vastasi "se on sellaista myrkkyä joka tappaa", tuo muisto on jäänyt jotenkin selvänä mieleeni. Aloitin alkoholin ja tupakan käytön n. 8vuotiaana ja opetin kaikki kaverinikin siihen, olin niin sanotusti kylän "pahis", eivätkä kaverieni vanhemmat minusta sen takia hirveästi pitäneet. 10 vuotiaana aloin käyttää alkoholia suht. säännöllisesti, join miltei joka viikoloppu, mutta vanhempani eivät huomanneet asiaa, koska olivat töissä kokoajan. Kuutos luokalla aloin oireilemaan pahemmin ja masennus paheni, olin keinoton, jolloin tartuin ensimmäistä kertaa puukkoon ja viilsin, se oli elämäni yksi pahimmista virheistä, sillä huomasin saavani aivan käsittämätöntä nautintoa satuttaessani itseäni. Seiska luokalle mentyäni luokanvalvojani alkoi huomata ettei minulla ollut kaikki ihan hyvin, etten ollut normaali. Niinpä hän passitti minut koulukuraattorille, joka kauhisteli menneisyyttäni ja sen hetkistä tilannetta. Aloin käydä psykiatrilla. 15 vuotiaana lähdin sitten ensi ja turvakotiin pariksi viikoksi, sieltä nuorisokotiin, olin siellä 8kk, sieltä menin lapsi ja nuorisokotiin jossa olin toiset 8kk, seuraava paikka oli suljettu osasto, sitten nuorisopsykiatrian osasto ja viimeisin on psykiatrinen avo-osasto, jossa tälläkin hetkellä käyn viikon jaksoja 2kk välein ja joka viikko kaksi kertaa päivä käynneillä, johon on yhdistetty myös terapia käynnit. Näinä aikoina olen yrittänyt tappaa itseni useaan otteeseen. Isäni oli alkoholisti ja kärsin siitä suunnattomasti, se vaivasi minua kokoajan. Se paheni vuosi vuodelta ja loppujen lopuksi hän oli kokopäivä juoppo, joka oli menettänyt miltei kokonaan perheensä ja yrityksensä. 22.11.2012 hän tippui/työnnettiin portaat alas, hän sai aivoverenvuodon ja aivoinfarktin johon sitten menehtyi. Tässäpä oli nyt suurimmat asiat mitä minulle on menneisyydessäni tapahtunut, tosin ehkä vain murto-osa kaikesta.