Dont forget

Häkissäsi pitkään

ovi avoinna

et uskalla ulos

Sä huomasit sun siivet

kyllä ne kantavat

Pyysin sua kokeilemaan

otan kiinni jos ne pettää 

Lensit syliini

lupasin että pärjäät

Turvaton, pelokas

ei haittaa, tuen sinua

Kaiken jälkeen pelästyit

palasit häkkiisi

Ovi raollaan

uskallatko enää ulos

Jos aika muuttuu

tulet ulos,

minä odotan

otan vastaan.

Ympyrän keskipisteessä

Hetkessä räjähdän itkemään, tuntuu etten voi lopettaa,

hymy leviää kasvoilleni, nauran hysteerisenä,

tunnetilat purkautuvat päinvastaisena reaktiona,

nauran enemmän sillä mietin kuinka sairas olen.

Olen tilanteissa, en ole läsnä,

hetken kuluttua en muista mitään,

vain yksi ajatus kiertää kehää pääni sisällä

"haluaisin viiltää, nauttia",

kasvoilleni leviää masokistinen virne.

Ajatus peittää taakseen kaiken muun,

pyyhkii tajunnasta kaiken.

Yritän nukkua, miksi se ei enää onnistu, mihin se katosi?,

tuskanhiestä märkänä pyörin sairaalasängyssä,

yritän nukahtaa, ei, ei onnistu.

Nousen ylös, haen rauhottavan,

4tuntia katkonaista unta, siinä kaikki.

Todellisuus, uni, onko niillä enää eroa?

samat kaavat. Itsetuho, itsetuho, itsetuho...

kauanko pärjään tämän kanssa.

Lääkkeitä lisää, sillä kaikki menettävät tehoaan,

klo8:00 3kpl,

tarvittaessa 3kpl rauhottavaa päivän aikana,

klo20:00 2kpl,

klo22.00 2kpl,

tarvittaessa 1kpl vahvempaa lääkettä,

annoksia nostetaan kerta kerran jälkeen, ei vaikutusta.

Psykologi lyö eteeni kysymyksiä,

enkä tiedä osaanko vastata,

mitä elämäni oikein on sisältänyt?

Kaikki tuntuu alkavan alusta,

ajatukset joita en voi hallita,

diagnoosin etsintä, merkityksettömyys,

uni ongelmat, ruokahaluttomuus,

lääkkeet, asioiden käsittely.

Ympyrä sulkeutuu, kierränkö sitä enää,

jäänkö vain sen keskipisteeseen seisomaan,

koko elämä siinä ympyrässä, en saa otetta mistään.

Kunpa ympyrä hajoaisi pieniin palasiin,

toisiin ulottuvuuksiin ja minä putoaisin tyhjään,

ei mitään, ei ketään, ei minua..

24.4.15

Nousen bussiin, pelko valtaa pääni,

otan riskin lähtiessäni kotilomille sairaalasta,

pystynkö hallitsemaan itseni?

Viikko on ollut helvettiä, en tiedä miten olisin,

haluaisin viiltää, romahtaa palasiksi lattialle,

päästää ulos sen mitä olen.

Mikään ei muutu,

sama tilanne tulee vastaan aina uudelleen,

olen oppinut itsestäni paljon.

oppinut tunnistamaan, kontrolloimaan itseäni,

silti olen samassa pisteessä, oravanpyörä.

Mitä jos ihminen ei muutu,

se mitä ihmisen sisällä on, jää pysyväksi.

Joidenkin asioiden kanssa voi edetä, katua,

yrittää olla parempi, hallita elämäänsä, ongelmaansa,

paha on kuitenkin aina sisällä, yrittäen pyrkiä esiin,

mielenhäiriö ja vain harva saa sen taltutettua.

Haluaisin tuntea kivun,

veren valuvan lämpimästi ihoani pitkin,

euforia.

Jokin minussa kuitenkin yrittää tapella vastaan, selviytyä.

Pelkään, ehkä se ei riitäkään,

olen nähnyt sen pisteen kun itsesuojelu pettää

ja koko maailma katoaa,

"tuntenut" tunteettomuutta säälimättä ketään,

tavoitteena ainoastaan saada kaikki loppumaan,

ei pelkoa, sääliä, surua, huonoa omaatuntoa, ei mitään..

kuolema.

Sairaalassa olessani

peite naamari pysyi pitkään,

kunnes yhtäkkiä romahdin,

mikään ei enää kunnolla pysynyt piilossa

kaikki voimat menivät vain maskin pitämiseen.

Nyt olen turta, uupunut, heikko,

päivän kaikki voimat menevät pelkästään

kun koitan hallita itseäni jotten sekoaisi täysin.

Tappelu on käynnissä pääni sisällä,

miksi viiltäisin, miksi en?

Ketä se haittasi, mitä menettäisin?

Minkälainen tunne olisi sen jälkeen,

katuisinko?

Puristan nyrkit tiukasti kiinni,

olen räjähtämis pisteessä,

kauanko enää jaksan?

Lyön nyrkkini sängynpäätyyn, seinään, kaapinoveen,

raivo ei lähde pois..

Mietin

"Kipu, veri, nautinto, veri, nauru, veri, helpotus"

i miss you every day and night

"Tiedän että maailma romahtaa niskaani

heti kun lähden ovestasi ja suljen sen"

Ja niin kävi, oli kuin musta harso olisi kietoutunut ympärilleni samantien

vieden kaiken valon mukanaan.

Hän katsoi ovelta kun kävelin ulko-ovelle raskaiden laukkujeni kanssa,

käännyin ja  katsoin häntä,

"Rakastan sinua, heippa kulta.."

viimeinen lause jonka sanoin hänelle kasvotusten.

Joka päivä kaikesta huolimatta soittelemme ja

puhelut alkavat ja päättyvän samalla tavalla kuin seurustellessamme

"Hei rakas, mitäs puuhailet?",

"Soitellaan taas huomenna, hyvää yötä ja kauniita unia,

rakastan sua kovasti, heippa kulta.".

Nyt on vuoden viimeinen päivä enkä aio juhlia sitä,

enkä voisikaan sillä olen jumissa asunnossani,

paljon harhoja, unettomuutta, likainen asunto ja ruokahaluni on kadonnut.

Olen sekaisin, laihtunut, jumissa tässä paskaloukussa

joka on kuin vankila, eikä tunnu kodilta.

Toivoisin olevani ihminen jonka elämässä on eri tavoitteita,

koulutus, työ, harrastukset etc. joita oikeasti haluaa tehdä

ja arki pyörisi niiden asioiden ympärillä,

mutta ei minä olen ihminen joka ei halua tai tavoittele tuollaista,

minä haluan rakkauden, ihmisen jonka kanssa rakentaa arki

ja vasta sen arjen ympärille rakentaa edellä mainittuja asioita.

beauty come inside

Voicen sivuilla julkaistuun blogikirjoitukseen

- http://www.voice.fi/suhteet/liikuttava-kirjoitus-leviaa-netissa-koskettaa-lahes-jokaista-parisuhteessa-elavaa-naista/4/69241 -

liittyen tuli mieleeni miten itse näen ihmiset.

Kaikki kumppanini ovat olleet hyvin erilaisia

niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

On ollut anorexiasta kärsivä, muuten hoikkasia,

keskikokoisia ja tanakampaa,

minulla ei ole mitään tiettyä "kauneus ihannetta",

ihmisen sisäinen kauneus on tärkein

ja heijastuu mielestäni ulkoiseen olemukseen.

Tätä on ollut vaikea selittää kumppaneilleni,

sillä kaikilla on ollut huono itsetunto,

he eivät ole ymmärtäneet

miten voin nähdä hänet kauniina kun edellinen on ollut täysin erilainen.

Olen yrittänyt kertoa että kauneutta on monenlaista

ja  ulkoisestikin monenlainen, pituinen,

painoinen etc. ihminen voi olla minusta kaunis,

en minä ihannoi mitään sellaista mitä

esim. mediassa jatkuvalla syötöllä näytetään,

kauneus on ihminen itse.

He eivät ole nähneet sitä samaa mitä minä heissä,

monet ovat sanoneet että

"sinä kuitenkin haaveilet ja kuolaat jotain siroa, kaunista povipommia",

olen yleensä vastannut heille jotain tällaista

"jos minä en rakastaisi sinua ja ulkonäköäsi juuri tuollaisena,

olisin etsimässä kuvaileemaasi ihmistä, mutta näin ei ole,

minulle ihmisen pitää olla aito, rehellinen, sisältä kultaa

ja sinä olet täydellinen minulle juuri tuollaisena kuin olet".

Melkein kaikki helluni ovat olleet bi-seksuaaleja

(itse en tykkää luokitella seksuaalista suuntautumista),

eivätkä aiemmin ole seurustelleet naisen kanssa

ja koska kärsin myös itse todella huonosta itsetunnosta

pelkään aina etten naisena riitä heille, en ole pitkä,

maskuliininen tai muutenkaan "karski".

Olen lässyttävä, tunteellinen,

enkä varmastikaan kovin tosissaan otettava vakavissa asioissa,

minä takerrun, haluan hellyyttä kokoajan,

en ole kovinkaan sponttaani ja tykkään kaksin olemisesta,

ulkonäköni ei miellytä minua laisinkaan

ja tästä päästäänkin siihen että syyllistyn itsekin kyseiseen aiheeseen,

ero on kyllä siinä että jossain vaiheessa

uskon heidän ajattelevan että olen miellyttävän näköinen heidän mielestään,

mutta juuri kun alan luottaa heihin minut jätetään,

petetään, minulle valehdellaan,

vaihdetaan mieheen/ toiseen naiseen,

siinä vaiheessa en enää pidä kyseistä ihmistä kauniina,

hänestä tulee minulle kuvottava, kaksinaamainen olento.

Kaiken tämän jälkeen voi vain miettiä

kuinka kerta toisensa jälkeen itsetuntoani muserretaan entisestään

ja se tuhoaa minua ja vaikeuttaa luottamista muihin ihmisiin..

i will try again

"Same, same, it's always same...

.....tiedän, ihastun ja ehkä rakastun vielä uudelleen

ja kumoan kaiken tämän sanomani."

Näinhän se taas sitten menee,

saman vanhan kaavan mukaan,

paitsi että nyt minut on satutettu useammin,

ihminen on eri ja luottamusta on vaikeampi luoda,

koska tähän mennessä kaikki ovat olleet loppujen lopuksi

täysiä kusipäitä, kaksinaamaisia pellejä

ihmisiä jotka mieluummin loukkaavat kuin puhuvat suoraan.

En voi sanoa miten tämä tällä kertaa menee,

olen erittäin skeptinen kaiken suhteen

en oleta tai odota yhtään mitään,

aika saa näyttää millainen hän on

ja tuleeko tämä kestämään,

toisaalta tietenkin haluaisin kertoa,

sanoa mitä hänessä itse näen.

esitellä hänet kaikille,

mutta kaikki ajallaan...

Niin...huomaan jo itsestäni sen

kuinka aiemmin olen hehkuttanut jokaista suhdetta

hyvin lyhyen ajan sisällä, 

se että en nyt sitä tänne niinkään hehkuta johtuu siitä

että olen saanut liian monta kertaa selkääni näissä asioissa

joten tällä kertaa katson rauhassa.
Tyttö, "himmeli" on ihana,
hän on arka ja ujo,
mutta kun häneen tutustuu
hän on mitä ihmeellisin olento,
huomaavainen, herkkä ja ymmärtäväinen,
toivon että hänestä ei paljastu kusipäätä,
enkä usko että paljastukaan,
mutta aika näyttää..

the darkness inside of me

Sisin tahrittuna nöyryytyksellä,

olen likainen

tahtoisin huuhtoutua veden lailla viemäristä alas,

olla puhdas,

mutta minut on merkitty,

saastutettu,

se ei lähde irti millään,

se on minussa ikuisesti.

Menneiden vuosien arvet,

elämä piirrettynä iholle.

Lasi jonka lävitse katsoin aiemminkin

eikä maisema ole muuttunut,

se on ikäänkuin tatuoituna verkkokalvoihini,

vuodenajat vierivät edestäni

ja horisontti pysyy samana.

Jälleen auringonvalo välkehtii

vanhan puun lehdistön lävitse

niinkuin jo vuosia aiemminkin,

kuinka monta kertaa vielä näen saman?

Paksujen betoniseinien sisään luotuna oma maailmansa,

kerros kerrokselta käytynä läpi eri elämänvaiheet,

hauraan rintalastan alla piilossa edelleen tuska,

viha, toivottomuus,

mutta hengitän,

olen elossa ja ehkä vielä jonain päivänä

kahleet irrottavat otteensa

ja voin olla vapaa.

the pictures tell the truth about my feelings

Apathetic

Bored

Confused

Depressed

Emptiness

Fearful

Gloomy

Hurt

Indigent

Jealous

Keen

Lonely

Mad

Nervous

Over

Pointless

Remorseful

Suicidal

Tired

Unsure

Vulnerable

Weird