keskiviikko 21. toukokuuta 2014

myself


Tahtoisin lyödä pullon seinään,
katsoa itseäni peilistä,
toivoen että kuvastukseni olisi kolmiulotteinen,
jotta voisin raadella "hänet" niin että
"hän" viimein tajuaisi ottaa elämänsä hallintaansa, 
ja jättää kaikki turha pois,
ELÄÄ elämää niinkuin joka hetki olisi matka johonkin uuteen
ja ihmeelliseen,
ei niin että kaikki mitä teen
ajaa minua vain syvemmälle kuoppaani,
mutta miksi se ei ole niin yksinkertaista?
Miksi en vain yksinkertaisesti osaa tehdä niin?
Kadotan itseni.


same, same , it's always same


Kevät ja kaikki ihmiset ovat sekaisin,
vähän väliä joku pettää, jättää,
rakastuu uudelleen, parisuhteet täynnä ongelmia,
ne joilla menee "hyvin" suhteessa ovat sokeita rakkaudelle
ja tekevät hulluuksia,
päätöksiä jotka kusevat loppujen lopuksi kuitenkin.
Anteeksi, tiedän,
olen pessimisti tai oikeastaan olen niin kyllästynyt elämän kolhuihin
etten jaksa enää uskoa aitoon ja kestävään rakkauteen,
tiedän, ihastun ja ehkä rakastun vielä uudelleen
ja kumoan kaiken tämän sanomani,
mutta sisimmässäni tiedän ettei mikään hyvä kestä kauaa
ja juuri kun pääset onnesi huipulle maailma romahtaa.
Voi olla että tätä on masentavaa ja ärsyttäävääkin lukea.
Monet saattavat ajatella että
"sinulle ei ole tullut vielä vastaan sitä oikeaa",
niinhän minä itsekin olen aina ajatellut.
Mutta nyky maailmassa vain harva suhde kestää kuolemaan saakka,
todella "vanhat" pariskunnat pystyvät siihen koska heillä on periaatteita,
he ovat vanhoollisia ja ihan vain periaatteesta pysyvät yhessä loppuun saakka
vaikka rakkaus olisi kuollut jo monia vuosia sitten,
mutta nyky maailmassa on niin helppo heittää suhde pois
muutaman pienenkin vastoinkäymisen takia.


Tietenkin ajattelen joka suhteen alussa itse että
eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee
ja miksipä ei voisi nauttia siitä ajasta kun on kerrankin onnellinen,
mutta se on vain niin helvetin raastavaa kerta toisensa jälkeen tulla petetyksi
tai jätetyksi tai jotain vastaavaa,
juuri kun olet alkanut nauttimaan elämästäsi
ja löytänyt vierellesi rakkauden,
se kaikki viedään sinulta hetkessä.
En kaipaa exääni ihmisenä,
koska en häntä tuntenutkaan kuten luulin,
ehkä kaipaan ainoastaan sitä tunnetta mitä tunsin,
sitä rakkautta jonka koin, turvaa,
enhän minä häntä voisi kaivatakkaan,
koska en tuntenut häntä,
hän oli vain harhakuva jostain mitä tahdoin nähdä.
Olen alkanut miettimään että
ehkä luon aina tietynlaisen illuusion ihmisestä ketä rakastan
ja kadotan todellisuuden tajun siinä samalla,
kunnes yhtäkkiä todellisuus lyö vasten kasvoja
ja havahdun tilanteeseen
ja olen jälleen
yksin.