Näytetään tekstit, joissa on tunniste mental hospital. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mental hospital. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

contradictory mind


Vihaan ajattelu tapaani, oikeastaan että ajattelen liikaa,
en pääse ajatuksistani irti  ja mietin
"mikä tähän voisi helpottaa, miksi kaikki on tällaista,"
Vatvon näitä ajatuksia päässäni kokoajan ja ennakoin 
"ei se kuitenkaan minua auta, miten se muka voisi helpottaa"
en siis päästä näistä ajatuksista hetkeksikään irti,
en keksi keinoa mikä siihen auttaisi,
 jälleen palaan samaan kierteeseen, ajatuksiin.
Haluanko vain päästä helpoimman kautta
olenko vain laiska yrittämään?

Tässäkin tulee ristiriita esiin,
jos asia olisi niin ,miksi sitten lojuisin mielisairaalassa,
yritäen keksiä mielekästä tekemistä,
tehdä elämästä elämisen arvoista,
päästä tästä ahdistuksessa rypemisestä eroon.
yrittää kaikenlaisia konsteja jotta onnistuisin.
Ei, en ole täällä huvikseni,
en oleta että täällä ollessa kaikki ratkeaisi itsestään
eikä minun tarvitsisi tehdä asioille mitään.
Jos itseään niskasta kiinni ottaminen ratkaisisi tämän
en olisi täällä vaan normaali elämässä
tehden kaikkea normaalisti.
Yritän, minä todella yritän jatkaa eteen päin.
Suurin työ on se että osaisin olla ajattelematta,
vaikka tiedostan ongelmat en takertuisi niihin kokoajan,
pääsisin pahimman yli ja jaksaisin mennä eteenpäin.
käyttää niitä keinoja jotka päässäni jo tiedostan teoriassa,
niitä samoja asioita joita itse muille neuvon.
Kuinka tämä sitten käytännössä tapahtuu ?
sitä minä yritän selvittää...
 jälleen ristiriita.
Toisaalta kirjoittaminenkin keino purkaa tunteita,
saada asioista ja itsestään selvää. 
Tapa selvittää kaikki, mutta ajattelen.
ristiriita


Jokaisen ihmisen elämä on hyviä ja huonoja päiviä, vastoinkäymisiä,
surua, uupumusta, onnea, iloa yms.
Ja elämän ei helppoa kuulu ollakaan,
mutta ihmisillä on eriäviä syitä miksi se ei onnistu aina niin helposti.

Minun kohdallani
"ota itteäs niskasta kiinni!"
sisältää nämä:

Selvitä mistä käyttäytymis mallit ja tavat ovat peilautuneet sinuun,
miten voit vaikuttaa niihin,
mistä kaikki viha tulee ja ketä kohtaan sitä oikeastaan tunnet,
hyväksy kaikenlaiset tunteet itsellesi,
niitä tulee ja menee,
löydä itsestäsi se voima jolla jaksat uskoa parempaan
ja tavoitella sitä,
yritä siis päästä tilanteen yli
jossa kaikki voimasi menevät itsesi pidättelemiseen
jottet satuta itseäsi, 
tunteiden piilotteluun,
jossa ruokahalusi on huono,
et voi nukkua kunnolla,
pelkäät ihmisiä,
normaali arjen askareet tuntuvat merkityksettömältä.
Opettele siis näyttämään tunteesi
hallitsemaan ajatuksiasi,
keksiä vaihtoehtoinen keino purkaa asioita kuin itsetuho,
olla uupumatta kaikesta tästä,
nukkua ja syödä normaalisti.
jaksaa tehdä arjen normaali asioita huolehtimatta,
olla peloton ja liikkua paljon ihmisten ilmoilla,
mennä kouluun, hankkia harrastuksia,
säännölinen päivärytmi.

Kyllä, minä yritän tälläkin hetkellä
"ottaa itseäni niskasta kiinni"

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Ympyrän keskipisteessä

Hetkessä räjähdän itkemään, tuntuu etten voi lopettaa,
hymy leviää kasvoilleni, nauran hysteerisenä,
tunnetilat purkautuvat päinvastaisena reaktiona,
nauran enemmän sillä mietin kuinka sairas olen.
Olen tilanteissa, en ole läsnä,
hetken kuluttua en muista mitään,
vain yksi ajatus kiertää kehää pääni sisällä
"haluaisin viiltää, nauttia",
kasvoilleni leviää masokistinen virne.
Ajatus peittää taakseen kaiken muun,
pyyhkii tajunnasta kaiken.

Yritän nukkua, miksi se ei enää onnistu, mihin se katosi?,
tuskanhiestä märkänä pyörin sairaalasängyssä,
yritän nukahtaa, ei, ei onnistu.
Nousen ylös, haen rauhottavan,
4tuntia katkonaista unta, siinä kaikki.
Todellisuus, uni, onko niillä enää eroa?
samat kaavat. Itsetuho, itsetuho, itsetuho...
kauanko pärjään tämän kanssa.
Lääkkeitä lisää, sillä kaikki menettävät tehoaan,
klo8:00 3kpl,
tarvittaessa 3kpl rauhottavaa päivän aikana,
klo20:00 2kpl,
klo22.00 2kpl,
tarvittaessa 1kpl vahvempaa lääkettä,
annoksia nostetaan kerta kerran jälkeen, ei vaikutusta.

Psykologi lyö eteeni kysymyksiä,
enkä tiedä osaanko vastata,
mitä elämäni oikein on sisältänyt?
Kaikki tuntuu alkavan alusta,
ajatukset joita en voi hallita,
diagnoosin etsintä, merkityksettömyys,
uni ongelmat, ruokahaluttomuus,
lääkkeet, asioiden käsittely.
Ympyrä sulkeutuu, kierränkö sitä enää,
jäänkö vain sen keskipisteeseen seisomaan,
koko elämä siinä ympyrässä, en saa otetta mistään.
Kunpa ympyrä hajoaisi pieniin palasiin,
toisiin ulottuvuuksiin ja minä putoaisin tyhjään,
ei mitään, ei ketään, ei minua..

maanantai 30. kesäkuuta 2014

the darkness inside of me


Sisin tahrittuna nöyryytyksellä,
olen likainen
tahtoisin huuhtoutua veden lailla viemäristä alas,
olla puhdas,
mutta minut on merkitty,
saastutettu,
se ei lähde irti millään,
se on minussa ikuisesti.
Menneiden vuosien arvet,
elämä piirrettynä iholle.


Lasi jonka lävitse katsoin aiemminkin
eikä maisema ole muuttunut,
se on ikäänkuin tatuoituna verkkokalvoihini,
vuodenajat vierivät edestäni
ja horisontti pysyy samana.
Jälleen auringonvalo välkehtii
vanhan puun lehdistön lävitse
niinkuin jo vuosia aiemminkin,
kuinka monta kertaa vielä näen saman?
Paksujen betoniseinien sisään luotuna oma maailmansa,
kerros kerrokselta käytynä läpi eri elämänvaiheet,
hauraan rintalastan alla piilossa edelleen tuska,
viha, toivottomuus,
mutta hengitän,
olen elossa ja ehkä vielä jonain päivänä
kahleet irrottavat otteensa
ja voin olla vapaa.