in my head

Muutama päivä sitten todellisuuden taju katosi, 

olin koko päivän ihan sekaisin, 

en tajunnut että kaikki tapahtuu oikeasti, 

luulin että kaikki tapahtuu vain minun mielessäni, 

sitä on vaikea selittää miltä se tuntui. 

Se oli pelottavaa, itkin, nauroin ja sekoilin ihan kunnolla, 

läheisenikin pelästyivät kummaa käytöstäni ja outoja puheitani. 

Vaikea sanoa mistä tuo käsittämätön olo johtui, 

se vain alkoi yhtäkkiä. 

Onneksi se loppui sitten nukuttuani yön yli. 

Mitähän minulle on tapahtumassa, 

sekoanko nyt lopullisesti?

Tällä hetkellä olo on todella outo, 

syytän itseäni kaikesta mahdollisesta, 

itseinho kasvaa sisälläni hetki hetkeltä enemmän ja enemmän, 

tunnen olevani huono ja epäonnistunut ihminen. 

Itsetuho viettikin on taas kasvanut kasvamistaan, 

tahtoisin vetää terällä jonkin paikan auki, 

mutta yritän olla tekemättä sitä, 

en kuitenkaan tahdo sortua ja ehkä eniten siinä pelottaa jos sorrun, 

että miten rakkaani siihen reagoisi, 

en tahdo edes tietää mitä sitten tapahtuu. 

Mutta tämä on niin helvetin vaikeaa, 

en kohta enää vain yksinkertaisesti pysty vastustelemaan, 

joka hetki on armotonta tappelemista itsensä ja mielihalujen kanssa. 

Apua!

out of my mind

Viiltely halut kasvaa ja kasvaa, 

mitä haittaa olisi yhdestä pienestä viillosta tai parista? 

Mutta kannattaako se nyt 3kk jälkeen enää repsahtaa, 

ei tietenkään, en vain tiedä kauanko enää kykenen tähän. 

On niin vaikea olla ilman mitään kipua, joka olisi itse aiheutettua. 

Tahtoisin riehua, lyödä nyrkit seinille ja huutaa, 

päästää ulos tämän kaiken sisältäni, helpottaisiko se? 

Pelkään itseäni, pelkään sitä mikä sisälläni on jälleen, 

se yrittää pyrkiä pikkuhiljaa ulos, mutta tukahdutan sen, 

en päästä sitä, milloinhan sitten räjähdän ja se saa vallan?

...pelottaa...

waiting

Osaan niin selvästi kuvitella tuon kuvan tunteen, 

kun veri valuu ja adrenaliini virtaa koko kehon lävitse, 

sairasta, tiedän, mutta kaipaan sitä...

..mitäs sitten tapahtuu jos ja kun joskus ratkean?..

mind

Olen lukossa, en osaa avata mieltäni. 

Pelkään sitä, pelkään tietää mitä sen syövereissä oikein on. 

En tahdo huolestuttaa muita, en tahdo alkaa itsekään miettimään. 

Onkohan tämä taas merkki alkavasta masennuksesta, en tiedä. 

Periaatteessa tahtoisin terapiaan, purkamaan, 

katsomaan mitä mielessäni oikein liikkuu,
mutta toisaalta pelkään sitä niin paljon, 

etten välttämättä tahdo edes tietää. 

Välähdyksiä, otteita tapahtuneista asioista, tulevasta. 

Toivon vain etten joudu siihen samaan helvettiin, 

jossa olen jo niin monta kertaa ollut, en tahdo taas pudota niin alas. 

Kohta 3kk viiltelemättä, huh mikä saavutus, 

mutta siinä samassa mielihalut kasvavat, 

mitä kauemmin olen ollut ilman..