Kerron nyt hieman tästä mystisestä Himmelistäni,
hän on kaunis, siro,
ihana nainen jolla on hiekan vaaleat hiukset,
hänen katseensa on jotenkin niin arka,
ujo mutta siltikin mukanaan vievä.
Voisin tuijottaa hänen silmiään tunteja,
niin lumoavat ne ovat.
Hän on ymmärtäväinen, fiksu,
paljon kokenut ja "saanut selkäänsä" elämältä.
Sisältä hauras, särkynyt, pelokas,
mutta kuitenkin todella vahva,
sitkeä, päättäväinen ja kaiken paskan jälkeen
hän jaksaa edelleen yrittää eteen päin.
Hän kuuntelee mielellään juttujani,
kertoo omista asioistaan.
Jo näinkin lyhyessä ajassa hän tietää minusta miltei kaiken,
sitä mukaan mitä asioita tulee mieleeni,
kerron ne hänelle.
Minun ei tarvitse varoa mitä hänelle sanon,
kenestä puhun, hän ei tuomitse,
ei suutu turhasta, ei ole mustasukkainen
vaikka puhuisin existäni,
häntä oikeasti kiinnostaa mitä olen kokenut ja nähnyt.
Hän ei kontrolloi minua, puutu asioihini, takerru.
Pidän siitä minkälainen suhteemme on tällä hetkellä,
emme ole yhteydessä kokoajan,
näe toisiamme joka päivä,
olemme erillisiä ja niin on hyvä,
ainakin näin suhteen alku vaiheessa.
Olemme samanlaisia monessakin asiassa ja ajattelutavoissa,
molemmat niin skeptisiä parisuhteiden kohdalla,
pelokkaita, epävarmoja.
Ymmärrämme toisiamme.
Aika näyttää saanko pitää oman Himmelini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti