Hän on kusipää, tunteistaan sekaisin oleva ihminen,
joka ei osaa ottaa mitään tunteitaan vastaan ja käsitellä niitä.
Salaman isku, yksi ainoa ilta ja yhtäkkiä *PAM*,
minulla ei ole mitään, ei kihlattua, ei asuntoa, ei huonekaluja, ei..
Jäin tyhjän päälle, ei pohjaa, ei kertakaikkiaan mitään.
Minkälainen ihminen tekee tuollaista?
Varsinkin kun viime viikot olen koittanut saada häntä puhumaan
meistä, suhteesta, kaikesta.
Viime tunneille asti hän valehteli minulle päin namaa
kunnes yhden puhelinsoiton aikana *PAM*,
kaikki on menetetty.
Tietenkin hänellä oli vierellään samaan aikaan uusi "ihastus",
HAH nauran hänelle, juoppo rekkakuski taas,
sopiihan sitä kokeilla.
Mutta sen sanon ettei tuokaan ihminen ole sen arvoinen
että heittäisin oman elämäni hukkaan,
olen päättäny jatkaa eteen päin omaa tietäni,
ei ole minun menetykseni vaan hänen,
siinäkö pilaa elämänsä,
eiköhän hänkin opi muutaman mutakuopan
kautta muuttamaan tapojaan.
Minulle ero olisi voinut olla ihan OK, mutta ei tällätavalla,
kaikista pahimalla tavalla ja juuri kun hänelle sanoin
että kuinka minuun on edellisessä suhteessa sattunut,
mutta kusipäät on kusipäitä.
En tunne häntä, hän ei ole ihminen jonka tunsin,
kauniiden hymyilevien kasvojen takana olikin peto
joka odotti tilaisuutta satuttaa mahdollisimman paljon.
FUCK THAT!!
Minä saan asiani järjestymään, osaan hoitaa asiani,
tuollaisen ihmisen takia ei todellakaan kannata eikä
pidä jäädä paikoilleen märehtimään,
MINÄ ELÄN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti