Nyt ei ole enää syliä mihin mennä turvaan,
ei ihmistä jonka lähelle mennä ja sanoa "Rakastan sinua",
ei ketään kenen viereen nukahtaa ja aamulla herätä vierestä.
Ei ketään kelle kertoa hassuja asioita,
ei ketään joka niille nauraisi.
Ei ketään jonka näkisin aamulla ensimmäisenä,
jolle toivottaisin hyvätyöt kun päivä päättyy.
Nyt on vain minä,
kapea sänky,
kylmä betoniseinä vieressä,
tyhjyys joka täyttää sydämeni kylmentäen sen.
En kuule enää sanoja
"Hyvää yötä rakas"
"Huomenta kulta"
en myöskään itse voi sanoa niitä enää.
Tahtoisin nukkua kaiken ohi,
herätä joskus,
aikaan jossa minulla olisi hyvä olla,
paikkaan jonne kuuluisin..
Mutta tiedän,
on parempi näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti