i miss you every day and night

"Tiedän että maailma romahtaa niskaani

heti kun lähden ovestasi ja suljen sen"

Ja niin kävi, oli kuin musta harso olisi kietoutunut ympärilleni samantien

vieden kaiken valon mukanaan.

Hän katsoi ovelta kun kävelin ulko-ovelle raskaiden laukkujeni kanssa,

käännyin ja  katsoin häntä,

"Rakastan sinua, heippa kulta.."

viimeinen lause jonka sanoin hänelle kasvotusten.

Joka päivä kaikesta huolimatta soittelemme ja

puhelut alkavat ja päättyvän samalla tavalla kuin seurustellessamme

"Hei rakas, mitäs puuhailet?",

"Soitellaan taas huomenna, hyvää yötä ja kauniita unia,

rakastan sua kovasti, heippa kulta.".

Nyt on vuoden viimeinen päivä enkä aio juhlia sitä,

enkä voisikaan sillä olen jumissa asunnossani,

paljon harhoja, unettomuutta, likainen asunto ja ruokahaluni on kadonnut.

Olen sekaisin, laihtunut, jumissa tässä paskaloukussa

joka on kuin vankila, eikä tunnu kodilta.

Toivoisin olevani ihminen jonka elämässä on eri tavoitteita,

koulutus, työ, harrastukset etc. joita oikeasti haluaa tehdä

ja arki pyörisi niiden asioiden ympärillä,

mutta ei minä olen ihminen joka ei halua tai tavoittele tuollaista,

minä haluan rakkauden, ihmisen jonka kanssa rakentaa arki

ja vasta sen arjen ympärille rakentaa edellä mainittuja asioita.

beauty come inside

Voicen sivuilla julkaistuun blogikirjoitukseen

- http://www.voice.fi/suhteet/liikuttava-kirjoitus-leviaa-netissa-koskettaa-lahes-jokaista-parisuhteessa-elavaa-naista/4/69241 -

liittyen tuli mieleeni miten itse näen ihmiset.

Kaikki kumppanini ovat olleet hyvin erilaisia

niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

On ollut anorexiasta kärsivä, muuten hoikkasia,

keskikokoisia ja tanakampaa,

minulla ei ole mitään tiettyä "kauneus ihannetta",

ihmisen sisäinen kauneus on tärkein

ja heijastuu mielestäni ulkoiseen olemukseen.

Tätä on ollut vaikea selittää kumppaneilleni,

sillä kaikilla on ollut huono itsetunto,

he eivät ole ymmärtäneet

miten voin nähdä hänet kauniina kun edellinen on ollut täysin erilainen.

Olen yrittänyt kertoa että kauneutta on monenlaista

ja  ulkoisestikin monenlainen, pituinen,

painoinen etc. ihminen voi olla minusta kaunis,

en minä ihannoi mitään sellaista mitä

esim. mediassa jatkuvalla syötöllä näytetään,

kauneus on ihminen itse.

He eivät ole nähneet sitä samaa mitä minä heissä,

monet ovat sanoneet että

"sinä kuitenkin haaveilet ja kuolaat jotain siroa, kaunista povipommia",

olen yleensä vastannut heille jotain tällaista

"jos minä en rakastaisi sinua ja ulkonäköäsi juuri tuollaisena,

olisin etsimässä kuvaileemaasi ihmistä, mutta näin ei ole,

minulle ihmisen pitää olla aito, rehellinen, sisältä kultaa

ja sinä olet täydellinen minulle juuri tuollaisena kuin olet".

Melkein kaikki helluni ovat olleet bi-seksuaaleja

(itse en tykkää luokitella seksuaalista suuntautumista),

eivätkä aiemmin ole seurustelleet naisen kanssa

ja koska kärsin myös itse todella huonosta itsetunnosta

pelkään aina etten naisena riitä heille, en ole pitkä,

maskuliininen tai muutenkaan "karski".

Olen lässyttävä, tunteellinen,

enkä varmastikaan kovin tosissaan otettava vakavissa asioissa,

minä takerrun, haluan hellyyttä kokoajan,

en ole kovinkaan sponttaani ja tykkään kaksin olemisesta,

ulkonäköni ei miellytä minua laisinkaan

ja tästä päästäänkin siihen että syyllistyn itsekin kyseiseen aiheeseen,

ero on kyllä siinä että jossain vaiheessa

uskon heidän ajattelevan että olen miellyttävän näköinen heidän mielestään,

mutta juuri kun alan luottaa heihin minut jätetään,

petetään, minulle valehdellaan,

vaihdetaan mieheen/ toiseen naiseen,

siinä vaiheessa en enää pidä kyseistä ihmistä kauniina,

hänestä tulee minulle kuvottava, kaksinaamainen olento.

Kaiken tämän jälkeen voi vain miettiä

kuinka kerta toisensa jälkeen itsetuntoani muserretaan entisestään

ja se tuhoaa minua ja vaikeuttaa luottamista muihin ihmisiin..

a winter's welcome

Jälleen ensilumi putoaa hiljalleen maahan,

samaan pihaan jota olen jo kolme vuotta katsonut,

nyt vain katson sitä vastakkaiselta parvekkeelta,

eri elämäntilanteessa, eri ihmisen kanssa.

Mitä kaikkea tämä kolme vuotta on sisältänyt?

Paljon tuskaa, surua, huolta, eroja, itsemurha yrityksiä,

pettymyksiä, petoksia, katkeruutta..

mutta myös positiivisia kokemuksia, rakkautta,

itsensä kanssa paremmin selviämistä,

uudelleen rakastumista, uusia sisarusten lapsia,

ystäviä, tukea, onnellisuutta.

Sitähän elämä loppu peleissä on kaikilla,

ääripäästä toiseen, joillakin pudotukset vain ovat rankempia,

nopeampia ja niihin reagoi vahvasti,

niistä on vaikea selvitä.

Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, olen elossa,

en satuta itseäni enää,

nyt on kulunut jo 1v8kk8vrk ilman mitään itsetuhoa.

Selviän itseni ja ongelmieni kanssa päivä päivältä paremmin,

olen selvinnyt helvetillisistä kokemuksista,

ilman että olen sortunut tai vajonnut täysin pohjalle. 

Minua on kohdeltu kaltoin, todella epäinhimillisesti,

täysin omaa tahtoani vastaan,

loukattu, jätetty yms. ja nyt voin viimein sanoa,

että en todellakaan ansaitse mitään paskaa kohtelua,

minua ei saa loukata, satuttaa, kohdella kaltoin, häpäistä.

Voin hyvällä omallatunnolla nostaa keskisormeni pystyyn,

 haistattaa vitut kaikille kusipäille ja maailmalle,

sillä minä olen selvinnyt,

olen elossa ja ylpeä itsestäni!

FUCK YOU ASSHOLES, FUCK YOU WORLD!

painful,fearful,thankful

Olen väsynyt näihin pääkipuihin,

vain harvat lääkkeet vaikuttavat niihin

ja nekin vain hetkellisesti.

Nukun huonosti ja minuun sattuu kokoajan.

Minulla on diagnosoitu "vyyhti päänsärky" joka siis tarkoittaa

että monet eri päänsäryt kiusaavat 24/7,

tätä on kestänyt jo 4vuotta,

välillä se ei ole niinkään vaivannut,

sillä olen tottunut yleiseen särkyyn mikä on kokoajan.

Lääkäri määräsi lihasrelaksantteja jotta kokeillaan

olisiko se jännityksestä johtuvaa.

Stressi pahentaa kipujani,

sain juuri päätöksen erääseen asiaan

jota on jouduttu kääntämään ja vääntämään jo reilut 3vuotta,

mutta stressi ei helpota,

sillä luvassa on lisää vaikeuksia jotka kestävät taas vuodesta toiseen..

Parisuhteen osalta menee hyvin,

olemme nähneet viikonloppuisin,

viettäneet aikaa jutellen ja kiehnäten,

hän saa minut nauramaan jutuillaan niin

että tuntuu kuin halkeasin,

enkä voi katkaista naurukohtauksiani,

kuinka pidänkään Himmelistäni.

Ystävät, elämän yksi tärkeimmistä asioista,

minulla on laaja kaveripiiri,

kaikki todella erilaisia,

eivätkä välttämättä edes tunne toisiaan,

monien kanssa on vain tietyt osa-alueet mistä puhumme

ja kaikken kanssa oleminen on erilaista,

jokaisen kanssa eri jutut ja tekemiset.

Yhden nostan kuitenkin jalustalle,

parhaan ystäväni.

Ollaan tunnettu n.5vuotta ja hän on pysynyt matkassani siitä asti,

olemme lähentyneet vuosien varrella,

hän on ihminen joka tietää minusta kaiken,

jolle en valehtele mistään,

hänen kanssaan voin olla sellainen kuin olen,

minun ei tarvitse peittää mitään,

vetää maskia naamalleni.

Hän on tukenut minua niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Katson häntä ylös päin,

kuinka hienosti hän on elämänsä pystynyt hoitamaan,

vaikka hänelläkin on ollut välillä todella vaikeaa,

hän on pyristellyt eteen päin

ja tällä hetkellä hänen arkensa on hyvää.

Mietin usein,

miksi hän ei ole vielä jättänyt minua taaksensa,

miksi hän jaksaa kulkea mukanani?

Tiedän itse olevani "raskas" ystävä kaikkine ongelmineni

ja hän on juuri se ihminen joka tietää tarkalleen kaiken,

kuinka raskas taakka se on hänelle kantaa,

tosin olenhan minä alkanut pärjätä itseni

ja ongelmieni kanssa paljon paremmin kun vertaa aiempiin

vuosiin ja käyttäytymis malleihin,

mutta tiedän että hän pelkää,

pelkää että sorrun taas tekemään itselleni jotain,

pelkää minun joutuvan jälleen huonoihin suhteisiin,

tilanteisiin ja tapahtumiin,

silti hän on vierelläni.

Voin vain sanoa että tätä ihmistä minä todella arvostan,

hän on minulle yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä.

Kun olen ollut todella pohjalla,

huonossa kunnossa,

juonut tunteitani pois,

jäänyt ruhona sängylle,

hän on tullut auttamaan minua ylös,

tukenut, neuvonut

sanonut kaiken kyllä vielä järjestyvän kunhan jaksan yrittää.

Näidenkin nostojen jälkeen lipsahdan usein,

liian usein.

Mietin että olisi täysin inhimillistä jos

hän ilmottaisi minulle ettei enää jaksa yrittää auttaa

ja tukea minua koska se syö hänen omia voimiaan liikaa,

mutta siinä hän silti on, vieläkin.

Tiedän kuitenkin että rajansa se on kaiken suhteen

ja pelkään menettäväni hänet,

jos vielä vaivun todella pohjalle.

Pyrin aina sanomaan hänelle tarpeeksi usein,

kuinka rakas ja tärkeä hän minulle on.

waiting, hoping, wishing

Kerron nyt hieman tästä mystisestä Himmelistäni,

hän on kaunis, siro,

ihana nainen jolla on hiekan vaaleat hiukset,

hänen katseensa on jotenkin niin arka,

ujo mutta siltikin mukanaan vievä.

Voisin tuijottaa hänen silmiään tunteja,

niin lumoavat ne ovat.

Hän on ymmärtäväinen, fiksu,

paljon kokenut ja "saanut selkäänsä" elämältä.

Sisältä hauras, särkynyt, pelokas,

mutta kuitenkin todella vahva,

sitkeä, päättäväinen ja kaiken paskan jälkeen

hän jaksaa edelleen yrittää eteen päin.

Hän kuuntelee mielellään juttujani,

kertoo omista asioistaan.

Jo näinkin lyhyessä ajassa hän tietää minusta miltei kaiken,

sitä mukaan mitä asioita tulee mieleeni,

kerron ne hänelle.

Minun ei tarvitse varoa mitä hänelle sanon,

kenestä puhun, hän ei tuomitse,

ei suutu turhasta, ei ole mustasukkainen

vaikka puhuisin existäni,

häntä oikeasti kiinnostaa mitä olen kokenut ja nähnyt.

Hän ei kontrolloi minua, puutu asioihini, takerru.

Pidän siitä minkälainen suhteemme on tällä hetkellä,

emme ole yhteydessä kokoajan,

näe toisiamme joka päivä,

olemme erillisiä ja niin on hyvä,

ainakin näin suhteen alku vaiheessa.

Olemme samanlaisia monessakin asiassa ja ajattelutavoissa,

molemmat niin skeptisiä parisuhteiden kohdalla,

pelokkaita, epävarmoja.

Ymmärrämme toisiamme.

Aika näyttää saanko pitää oman Himmelini.

i will try again

"Same, same, it's always same...

.....tiedän, ihastun ja ehkä rakastun vielä uudelleen

ja kumoan kaiken tämän sanomani."

Näinhän se taas sitten menee,

saman vanhan kaavan mukaan,

paitsi että nyt minut on satutettu useammin,

ihminen on eri ja luottamusta on vaikeampi luoda,

koska tähän mennessä kaikki ovat olleet loppujen lopuksi

täysiä kusipäitä, kaksinaamaisia pellejä

ihmisiä jotka mieluummin loukkaavat kuin puhuvat suoraan.

En voi sanoa miten tämä tällä kertaa menee,

olen erittäin skeptinen kaiken suhteen

en oleta tai odota yhtään mitään,

aika saa näyttää millainen hän on

ja tuleeko tämä kestämään,

toisaalta tietenkin haluaisin kertoa,

sanoa mitä hänessä itse näen.

esitellä hänet kaikille,

mutta kaikki ajallaan...

Niin...huomaan jo itsestäni sen

kuinka aiemmin olen hehkuttanut jokaista suhdetta

hyvin lyhyen ajan sisällä, 

se että en nyt sitä tänne niinkään hehkuta johtuu siitä

että olen saanut liian monta kertaa selkääni näissä asioissa

joten tällä kertaa katson rauhassa.
Tyttö, "himmeli" on ihana,
hän on arka ja ujo,
mutta kun häneen tutustuu
hän on mitä ihmeellisin olento,
huomaavainen, herkkä ja ymmärtäväinen,
toivon että hänestä ei paljastu kusipäätä,
enkä usko että paljastukaan,
mutta aika näyttää..

I do it!

Tänään on todella suuri päivä,

onnistuin, minä onnistuin,

tulee täyteen 1,5vuotta siitä kun olen viimeksi satuttanut itseäni.

Vaikea uskoa 8 vuoden tuhoamisen jälkeen sitä mahdolliseksi,

joka päivä ilman sitä saa minut

motivoitumaan olemaan ilman yhä enemmän ja enemmän.

Palkitsin itseni tilailemalla läjän vaatteita ja

tänään menen parhaanystäväni kanssa syömään,

hän on ylpeä minusta ja niin olen myös itse

tai oikeastaan koko lähipiirini on.

Ehkä heidänkin pelkonsa hellittää

mitä kauemmin olen ollut ilman ja niin myös omanikin,

välillä on tietenkin tullut hetkiä

jolloin olen sellaisia miettinyt

mutta näin pitkää aikaa ei halua menettää

pienen hetkellisen helpotuksen vuoksi.