Pitkästä aikaa

En ole kirjoittanut pitkään aikaan, kuten jotkut ovat varmaan huomanneet. 

Se varmaankin johtuu siitä, kun minulla on mennyt jo pidemmän aikaa niin hyvin 

ja en oikein osaa kirjoittaa hyvistä asioista, 

kirjoittaminen on enemmänkin minulle tapa purkaa asioita mitkä painavat mieltä. 

Voisin nyt kuitenkin jotain kertoa tämän hetkisestä tilanteestani. 

Olen ollut täysin ilman viiltelyä yms. itsenisatuttamista 6kk 2vk 

ja olen todellakin ylpeä itsestäni, 

vielä jonkin aikaa takaperin en uskonut että pystyisin siihen, 

mutta nyt olen todistanut itselleni että minusta on siihen. 

Päivä päivältä on helpompaa olla ilman 

ja se ei enää pyöri mielessäkään juuri lainkaan. 

Suurin kiitos tästä kuuluu rakkaalleni ja tietenkin "kiitän" myös itseäni, 

mutta ilman hänen tukeaan, ymmärrystään ja uskoa minuun, 

en todennäiköisesti olisi pystynyt tähän. 

Hänen kanssaan olemme olleet parisuhteessa nyt 5kk ja täytyy sanoa, 

että tämä on ollut elämäni parhaimmista ajoista. 

Rakastan häntä niin paljon, etten osaa sanoin kuvailla sitä, 

hän on niin erilainen kuin muut ja on todistanut minulle sen, että välittää oikeasti, 

eikä käytä minua hyväkseen. 

Hän on minun aarteeni jonka tahdon näyttää kaikille, 

mutta samalla piilottaa ettei kukaan voi viedä häntä minulta. 

Olen nykyään enemmän hänen asunnollaan kuin omallani, 

oma asuntoni tuntuu jotenkin ahdistavalta, 

se on kuin vankila josta mikään ei pääse ulos. 

Ehkä se johtuu kaikesta täällä tapahtuneesta paskasta, että tunnen näin. 

Kiitos rakas kun olet elämässäni <3

Ja tässä nyt on varmaan vain murto-osa asioista mitä minulle on tapahtunut, joten KYSELKÄÄ minulta jtn. mitä tahtoisitte tietää :)

in my head

Muutama päivä sitten todellisuuden taju katosi, 

olin koko päivän ihan sekaisin, 

en tajunnut että kaikki tapahtuu oikeasti, 

luulin että kaikki tapahtuu vain minun mielessäni, 

sitä on vaikea selittää miltä se tuntui. 

Se oli pelottavaa, itkin, nauroin ja sekoilin ihan kunnolla, 

läheisenikin pelästyivät kummaa käytöstäni ja outoja puheitani. 

Vaikea sanoa mistä tuo käsittämätön olo johtui, 

se vain alkoi yhtäkkiä. 

Onneksi se loppui sitten nukuttuani yön yli. 

Mitähän minulle on tapahtumassa, 

sekoanko nyt lopullisesti?

Tällä hetkellä olo on todella outo, 

syytän itseäni kaikesta mahdollisesta, 

itseinho kasvaa sisälläni hetki hetkeltä enemmän ja enemmän, 

tunnen olevani huono ja epäonnistunut ihminen. 

Itsetuho viettikin on taas kasvanut kasvamistaan, 

tahtoisin vetää terällä jonkin paikan auki, 

mutta yritän olla tekemättä sitä, 

en kuitenkaan tahdo sortua ja ehkä eniten siinä pelottaa jos sorrun, 

että miten rakkaani siihen reagoisi, 

en tahdo edes tietää mitä sitten tapahtuu. 

Mutta tämä on niin helvetin vaikeaa, 

en kohta enää vain yksinkertaisesti pysty vastustelemaan, 

joka hetki on armotonta tappelemista itsensä ja mielihalujen kanssa. 

Apua!

out of my mind

Viiltely halut kasvaa ja kasvaa, 

mitä haittaa olisi yhdestä pienestä viillosta tai parista? 

Mutta kannattaako se nyt 3kk jälkeen enää repsahtaa, 

ei tietenkään, en vain tiedä kauanko enää kykenen tähän. 

On niin vaikea olla ilman mitään kipua, joka olisi itse aiheutettua. 

Tahtoisin riehua, lyödä nyrkit seinille ja huutaa, 

päästää ulos tämän kaiken sisältäni, helpottaisiko se? 

Pelkään itseäni, pelkään sitä mikä sisälläni on jälleen, 

se yrittää pyrkiä pikkuhiljaa ulos, mutta tukahdutan sen, 

en päästä sitä, milloinhan sitten räjähdän ja se saa vallan?

...pelottaa...

waiting

Osaan niin selvästi kuvitella tuon kuvan tunteen, 

kun veri valuu ja adrenaliini virtaa koko kehon lävitse, 

sairasta, tiedän, mutta kaipaan sitä...

..mitäs sitten tapahtuu jos ja kun joskus ratkean?..

mind

Olen lukossa, en osaa avata mieltäni. 

Pelkään sitä, pelkään tietää mitä sen syövereissä oikein on. 

En tahdo huolestuttaa muita, en tahdo alkaa itsekään miettimään. 

Onkohan tämä taas merkki alkavasta masennuksesta, en tiedä. 

Periaatteessa tahtoisin terapiaan, purkamaan, 

katsomaan mitä mielessäni oikein liikkuu,
mutta toisaalta pelkään sitä niin paljon, 

etten välttämättä tahdo edes tietää. 

Välähdyksiä, otteita tapahtuneista asioista, tulevasta. 

Toivon vain etten joudu siihen samaan helvettiin, 

jossa olen jo niin monta kertaa ollut, en tahdo taas pudota niin alas. 

Kohta 3kk viiltelemättä, huh mikä saavutus, 

mutta siinä samassa mielihalut kasvavat, 

mitä kauemmin olen ollut ilman..

love, love, love

2kk 8pv viiltelemättä, miten helvetissä olen pystynyt siihen? 

En edes muista koska olisin ollut näin kauan ilman mitään itsetuhoa. 

Ehkä syy on kuitenkin siinä että olen onnellinen, 

oikeasti, O-N-N-E-L-L-I-N-E-N! 

Ja nyt olen päättänyt nauttia siitä, 

enkä jaksa miettiä sitä että mitä sitten käy kun taas masennun, 

elän tässä hetkessä ja yritän olla murehtimatta tulevaa. 

Rakkaani on "muuttanut" luokseni siksi aikaa kunnes saa oman asunnon ostetuksi, 

hän on vaihtanut asunnossani järjestystä ja tuonut tavaroitansa tänne osastolla ollessani, 

se on mukavaa kun täällä näyttää nyt eriltä, 

ehkä sekin piristää mieltäni ja minun on helpompi olla. 

Tahdon pitää hänestä kiinni, en tahdo päästää häntä menemään ja toivonkin, 

että voisimme olla yhdessä ikuisuuden, hänen kanssaan kaikki tuntuu sujuvan niin hyvin, 

niinkuin kaikella olisi jokin tarkoitus. 

Olen rakastunut. 

Tahtoisin matkustaa hänen kanssaan maailman ääriin, ympäri maailmaa, tai edes suomea. 

Minulle kuitenkin riittää sekin, että edes saan olla hänen kanssaan missä tahansa, 

ei paikalla niin väliä, kunhan olemme yhdessä.

pssst...kiitos rakas kun olet elämässäni<3

birthday

Huomenna minulla on synttärit ja täytän 20v. 

Pelottavaa että olen edelleen hengissä, 

sillä jo 15vuotiaana olin varma että tapan itseni, 

no olenhan minä yrittänyt, mutta surkein tuloksin. 

Mitä oikeastaan on tapahtunut 20vuoden aikana, 

tuntuu kuin se olisi vain sarja epäonnistumisia, täynnä tuskaa ja surua. 

On toki ollut joitain iloisiakin asioita, mutta koska paskaa on niin paljon enemmän, 

tuntuu kuin se kumoaisi kaiken hyvän. 

Tällä hetkellä olen onnellinen muutamasta asiasta kuitenkin, minulla on 

tyttöystävä, ystäviä, perhe ja lemmikit, niistä olen kiitollinen, 

ne ovat asioita jonka takia jaksan edes yrittää päivästä toiseen. 

Perjantaina juhlitaan, ei tosin kovin ison porukan kanssa, 

pienet illanistujaiset vain tiedossa. 

Rakkaani pääsee huomenna osastolta kokonaan pois, 

hän on ollut siellä jo 9viikkoa ja nyt se sitten päättyy. 

Hän muuttaa luokseni pariksi viikoksi asumaan, 

tosin itse menen ensi viikoksi osastolle 5päiväksi. 

Tahtoisin herätä huomen aamulla hänen vierestään, mutta se ei ole mahdollista, 

olisi niin kiva kun hän olisi herättämässä minut synttäri aamuna, 

suutelisi, toivottaisi onnea ja keittäisi kahvit. 

No, ehkä ensi vuonna sitten. 

Olen ollut jo viikon ilman lääkkeitä, 

ei ihme ja kumma ole kyllä ahdistanut paljoa. 

Alkoholin käyttö on aikalailla riistäytynyt käsistä, 

juon joka vk-loppu. 

Kohta on kulunut tasan 2kk viiltelemättä, 

se on pitkä aika, 

toivottavasti pystyn olemaan vielä pitkän aikaa tekemättä itselleni mitään.