sunnuntai 3. toukokuuta 2015

contradictory mind


Vihaan ajattelu tapaani, oikeastaan että ajattelen liikaa,
en pääse ajatuksistani irti  ja mietin
"mikä tähän voisi helpottaa, miksi kaikki on tällaista,"
Vatvon näitä ajatuksia päässäni kokoajan ja ennakoin 
"ei se kuitenkaan minua auta, miten se muka voisi helpottaa"
en siis päästä näistä ajatuksista hetkeksikään irti,
en keksi keinoa mikä siihen auttaisi,
 jälleen palaan samaan kierteeseen, ajatuksiin.
Haluanko vain päästä helpoimman kautta
olenko vain laiska yrittämään?

Tässäkin tulee ristiriita esiin,
jos asia olisi niin ,miksi sitten lojuisin mielisairaalassa,
yritäen keksiä mielekästä tekemistä,
tehdä elämästä elämisen arvoista,
päästä tästä ahdistuksessa rypemisestä eroon.
yrittää kaikenlaisia konsteja jotta onnistuisin.
Ei, en ole täällä huvikseni,
en oleta että täällä ollessa kaikki ratkeaisi itsestään
eikä minun tarvitsisi tehdä asioille mitään.
Jos itseään niskasta kiinni ottaminen ratkaisisi tämän
en olisi täällä vaan normaali elämässä
tehden kaikkea normaalisti.
Yritän, minä todella yritän jatkaa eteen päin.
Suurin työ on se että osaisin olla ajattelematta,
vaikka tiedostan ongelmat en takertuisi niihin kokoajan,
pääsisin pahimman yli ja jaksaisin mennä eteenpäin.
käyttää niitä keinoja jotka päässäni jo tiedostan teoriassa,
niitä samoja asioita joita itse muille neuvon.
Kuinka tämä sitten käytännössä tapahtuu ?
sitä minä yritän selvittää...
 jälleen ristiriita.
Toisaalta kirjoittaminenkin keino purkaa tunteita,
saada asioista ja itsestään selvää. 
Tapa selvittää kaikki, mutta ajattelen.
ristiriita


Jokaisen ihmisen elämä on hyviä ja huonoja päiviä, vastoinkäymisiä,
surua, uupumusta, onnea, iloa yms.
Ja elämän ei helppoa kuulu ollakaan,
mutta ihmisillä on eriäviä syitä miksi se ei onnistu aina niin helposti.

Minun kohdallani
"ota itteäs niskasta kiinni!"
sisältää nämä:

Selvitä mistä käyttäytymis mallit ja tavat ovat peilautuneet sinuun,
miten voit vaikuttaa niihin,
mistä kaikki viha tulee ja ketä kohtaan sitä oikeastaan tunnet,
hyväksy kaikenlaiset tunteet itsellesi,
niitä tulee ja menee,
löydä itsestäsi se voima jolla jaksat uskoa parempaan
ja tavoitella sitä,
yritä siis päästä tilanteen yli
jossa kaikki voimasi menevät itsesi pidättelemiseen
jottet satuta itseäsi, 
tunteiden piilotteluun,
jossa ruokahalusi on huono,
et voi nukkua kunnolla,
pelkäät ihmisiä,
normaali arjen askareet tuntuvat merkityksettömältä.
Opettele siis näyttämään tunteesi
hallitsemaan ajatuksiasi,
keksiä vaihtoehtoinen keino purkaa asioita kuin itsetuho,
olla uupumatta kaikesta tästä,
nukkua ja syödä normaalisti.
jaksaa tehdä arjen normaali asioita huolehtimatta,
olla peloton ja liikkua paljon ihmisten ilmoilla,
mennä kouluun, hankkia harrastuksia,
säännölinen päivärytmi.

Kyllä, minä yritän tälläkin hetkellä
"ottaa itseäni niskasta kiinni"

lauantai 2. toukokuuta 2015

Dont forget

Häkissäsi pitkään
ovi avoinna
et uskalla ulos

Sä huomasit sun siivet
kyllä ne kantavat
Pyysin sua kokeilemaan
otan kiinni jos ne pettää 

Lensit syliini
lupasin että pärjäät
Turvaton, pelokas
ei haittaa, tuen sinua

Kaiken jälkeen pelästyit
palasit häkkiisi
Ovi raollaan
uskallatko enää ulos

Jos aika muuttuu
tulet ulos,
minä odotan
otan vastaan.


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Ympyrän keskipisteessä

Hetkessä räjähdän itkemään, tuntuu etten voi lopettaa,
hymy leviää kasvoilleni, nauran hysteerisenä,
tunnetilat purkautuvat päinvastaisena reaktiona,
nauran enemmän sillä mietin kuinka sairas olen.
Olen tilanteissa, en ole läsnä,
hetken kuluttua en muista mitään,
vain yksi ajatus kiertää kehää pääni sisällä
"haluaisin viiltää, nauttia",
kasvoilleni leviää masokistinen virne.
Ajatus peittää taakseen kaiken muun,
pyyhkii tajunnasta kaiken.

Yritän nukkua, miksi se ei enää onnistu, mihin se katosi?,
tuskanhiestä märkänä pyörin sairaalasängyssä,
yritän nukahtaa, ei, ei onnistu.
Nousen ylös, haen rauhottavan,
4tuntia katkonaista unta, siinä kaikki.
Todellisuus, uni, onko niillä enää eroa?
samat kaavat. Itsetuho, itsetuho, itsetuho...
kauanko pärjään tämän kanssa.
Lääkkeitä lisää, sillä kaikki menettävät tehoaan,
klo8:00 3kpl,
tarvittaessa 3kpl rauhottavaa päivän aikana,
klo20:00 2kpl,
klo22.00 2kpl,
tarvittaessa 1kpl vahvempaa lääkettä,
annoksia nostetaan kerta kerran jälkeen, ei vaikutusta.

Psykologi lyö eteeni kysymyksiä,
enkä tiedä osaanko vastata,
mitä elämäni oikein on sisältänyt?
Kaikki tuntuu alkavan alusta,
ajatukset joita en voi hallita,
diagnoosin etsintä, merkityksettömyys,
uni ongelmat, ruokahaluttomuus,
lääkkeet, asioiden käsittely.
Ympyrä sulkeutuu, kierränkö sitä enää,
jäänkö vain sen keskipisteeseen seisomaan,
koko elämä siinä ympyrässä, en saa otetta mistään.
Kunpa ympyrä hajoaisi pieniin palasiin,
toisiin ulottuvuuksiin ja minä putoaisin tyhjään,
ei mitään, ei ketään, ei minua..

tiistai 28. huhtikuuta 2015

24.4.15


Nousen bussiin, pelko valtaa pääni,
otan riskin lähtiessäni kotilomille sairaalasta,
pystynkö hallitsemaan itseni?
Viikko on ollut helvettiä, en tiedä miten olisin,
haluaisin viiltää, romahtaa palasiksi lattialle,
päästää ulos sen mitä olen.

Mikään ei muutu,
sama tilanne tulee vastaan aina uudelleen,
olen oppinut itsestäni paljon.
oppinut tunnistamaan, kontrolloimaan itseäni,
silti olen samassa pisteessä, oravanpyörä.
Mitä jos ihminen ei muutu,
se mitä ihmisen sisällä on, jää pysyväksi.
Joidenkin asioiden kanssa voi edetä, katua,
yrittää olla parempi, hallita elämäänsä, ongelmaansa,
paha on kuitenkin aina sisällä, yrittäen pyrkiä esiin,
mielenhäiriö ja vain harva saa sen taltutettua.

Haluaisin tuntea kivun,
veren valuvan lämpimästi ihoani pitkin,
euforia.
Jokin minussa kuitenkin yrittää tapella vastaan, selviytyä.
Pelkään, ehkä se ei riitäkään,
olen nähnyt sen pisteen kun itsesuojelu pettää
ja koko maailma katoaa,
"tuntenut" tunteettomuutta säälimättä ketään,
tavoitteena ainoastaan saada kaikki loppumaan,
ei pelkoa, sääliä, surua, huonoa omaatuntoa, ei mitään..
kuolema.

Sairaalassa olessani
peite naamari pysyi pitkään,
kunnes yhtäkkiä romahdin,
mikään ei enää kunnolla pysynyt piilossa
kaikki voimat menivät vain maskin pitämiseen.
Nyt olen turta, uupunut, heikko,
päivän kaikki voimat menevät pelkästään
kun koitan hallita itseäni jotten sekoaisi täysin.

Tappelu on käynnissä pääni sisällä,
miksi viiltäisin, miksi en?
Ketä se haittasi, mitä menettäisin?
Minkälainen tunne olisi sen jälkeen,
katuisinko?
Puristan nyrkit tiukasti kiinni,
olen räjähtämis pisteessä,
kauanko enää jaksan?
Lyön nyrkkini sängynpäätyyn, seinään, kaapinoveen,
raivo ei lähde pois..
Mietin
"Kipu, veri, nautinto, veri, nauru, veri, helpotus"

maanantai 27. huhtikuuta 2015

1.4.15


"En tiedä", tämä lause kiteyttää tämän hetkisen tilanteeni.
En tiedä mitä tunnen, miksi ahdistaa, olenko surullinen,
vihainen vai mikä on tämä selittämätön tunne, olotila?
Ahdistaako minua kun tunnen näin
vai tunnenko näin koska minua ahdistaa?
Mitä tämä tunne pitää sisällään, en tiedä.
En tiedä mikä tämän kaiken aiheuttaa,
mikä on se konkreettisin syy tähän paskaan..
Onko se käsittelemättömät traumat, ero,
tulevaisuuden pelko, vanhojen asoiden "kummittelu",
vai kaikkien näiden summa, en tiedä.

Jälleen mietin, onko missään asiassa mitään järkeä,
ketä se haittaisi jos viiltäisin ja se olisi minun salaisuuteni.
Itsetuho vietti on vallannut pääni, hädintuskin hallitsen sitä.
Hillitsen itseni, koska pelkään, pelkään itseäni,
jos mikään ei enää riittäisikään minulle.
Olen nähnyt käteni täysin auki, kaivellut sitä,
tiedän siis mihin kykenen ja siksi pelkään,
se menisi todennäköisesti hengenvaaralliseksi "leikkimiseksi"
vaikkei mitään itsemurha aikomusta olisikaan.
Surullinen, pelokas, vihainen, toivoton, uupunut,
ahdistunut, väsynyt, turhautunut, lamaantunut, kyllästynyt,
pettynyt, stressaantunut, onneton, iloton, ärtynyt, hätääntynyt..en tiedä

En tiedä mitä pitäisi tapahtua että nousisin tästä paskasta,
jos tietäisin en olisi mielisairaalan seinien sisällä
toivottomana miettien apukeinoja,
Lääkitys, uusi asunto, keskustelut, tuki, ruokahalu,  turva, asioiden käsittely,
ne ehkä voivat auttaa minut alkuun.
en tiedä, tarvitsen aikaa.

Kukaan ei tiedä minkälainen sota pääni sisällä on, mitä tunnen,
He voivat vain kuvitella ajatukseni, tunteeni, 
mutta eivät tiedä ja se on inhimillistä,
enhän minäkään tiedä miltä esim. syövän sairastaminen tuntuu,
voin vain kuvitella.

Tuki, kannustus, ymmärrys, apu,
mikä riittää, mitä pitäisi sanoa, mistä puhua?
EN TIEDÄ