Vituttaa, kaikki vituttaa. Tekis mieli jälleen viiltää, mutta en tahdo, en tahdo sortua näin "pitkän" ajan jälkeen. Tahtoisin juoda pään täyteen, mutta se ei onnistu huonon raha tilanteen vuoksi. Miksi elämäni on tällaista, miksi en saa itseäni niskasta kiinni? Olen ollut asunnossani kuukausia liikkumatta pois ellei ole ollut aivan pakko, kaverini kysyvät "etkö lähtisi mukaan?" ja joka kerta sama vastaus, "en jaksa, ei minulla kiinnosta liikkua täältä mihinkään.." Asunto on kamalassa kunnossa, mutta en jaksa siivota, en jaksa yksinkertaisesti enää tehdä mitään, päivät ovat kuluneet jo kauan pelkän tietokoneen ääressä, tekemättä mitään järkevää. Milloin minusta tuli tällainen, miksi olen muuttunut tällaiseksi? Olen kadonnut johonkin, kadottanut itseni, en minä ole tällainen oikeasti, ennen olin täynnä mielikuvitusta ja valmis uusiin kokemuksiin ja menossa kokoajan jonnekin, nyt olen erakko, joka on sulkeutunut omaan asuntoonsa..
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
stuck

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti