Mania päällä, olo on euforinen ja levoton, toisaalta se on hyväkin,
koska jaksaa tehdä asioita ja mennä paikkoihin,
mutta tiedän että kun depressio iskee niin se ottaa veronsa.
Eilinen päivä meni helvetin vauhdikkaasti,
en ollut sekuntiakaan paikallani ja ajatukset vilistivät valonnopeuden lailla.
Illalla kuitenkin aloin rauhoittua, mutta ajatustulva oli suunnaton,
en saanut nukahdetuksi, valvoin ja pyörin sängyssä neljään asti,
kunnes nukahdin, heräilin kylläkin vähän väliä miettimään ja ahdisti.
Tällä hetkellä tahtoisin vain mennä piiloon, pimeään nurkkaan itkemään, pois ihmisten silmistä.
En saa tätä ajatustulvaa loppumaan, ahdistaa,
mutta toisaalta taas on hyvä olla ja vauhti alkaa pikkuhiljaa ottamaan taas vallan.
Minulla ei ole ollut terapiaa n. 3 viikkoon, koska terapeuttini on sairaslomalla
ja on vielä tämänkin viikon. Olo on turvaton, en ota itsestäni selvää.
Rakkaus on vallannut mieleni ja se pelottaa minua todella, pelkään olla rakastunut,
pelkään tulevaisuutta, pelkään mennä rikki jälleen.
Etenenkö liian nopeaa, pitäisikö hidastaa tahtia ja antaa itsellensä aikaa miettiä ja rauhoittua välissä? En tiedä, olen hukassa näiden ajatusten kanssa, en tiedä mitä elämältäni haluan.
Tahdon juosta pois, pois tämän kaiken keskeltä, tahdon hengittää...
..and I wondered, why I love you..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti