Olo on ihan helvetin outo, mielialat pomppivat laidasta laitaan sekunnin murto-osassa.
Mikähän minun taas on, jokin on vialla, olen varma siitä,
miksi en ota selvää itsestäni tai ajatuksistani.
Pelkään huolestuttaa ihmisiä, pelkään kertoa jos jokin ei ole hyvin,
en tahdo että he huolestuvat turhaan, kyllä minä pärjään, enkö pärjääkin?
Yöllä paras kaverini laittoi viestiä yhtäkkiä että onko kaikki hyvin, kerroin että on, kuten olikin, mutta jostain syystä kun heräsin minulle tuli jälleen tunne etten ole kunnossa,
ettei asiat olekaan niin hyvin kuin luulen niiden olevan.
Ehkä se johtuu myös siskostani, joka on lyönyt elämänsä palasiksi ja olen huolissani,
soitin hänelle ja sanoin etten jaksa enään hänen touhujaan ja sitä,
että hän pilaa elämäänsä päivä päivältä enemmän.
En jaksaisi kuunnella sitä valitusta kuinka elämä on perseestä ja hänellä menee huonosti,
sanoin hänelle että elämä on juuri sitä mitä sinä siitä itse teet ja ei se paremmaksi muutu ellet itse tee asioille jotain. Neuvon ihmisiä asioissa, mutta en ikinä osaa noudattaa omia neuvojani,
teen kaiken päin vastoin, olen tyhmä.
Olen ollut 17päivää jälleen viiltelemättä ja olen päättänyt että se loppuu nyt,
en tahdo enää lisää arpia muistuttamaan siitä kuinka sairas olen, yritän kaikin keinoin välttää sitä, vaikka tiedänkin että se on helvetin vaikeaa ja repsahtamisen mahdollisuus on suuri.
Onneksi minulla on eräs jonka takia yrittää kovemmin,
eräs joka on vienyt sydämeni täysin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti