Hajoan, hajoan kohta lattialle tuhansiksi sirpaleiksi.
Äskön paniikkikohtaus oli niin lähellä ettei mitään rajaa,
onneksi sain hyvältä ystävältäni lääkkeitä rauhoittamaan ja hidastamaan sykettä.
En osaa pukea tätä kaikkea sanoiksi, tahtoisin kirjoittaa ja purkaa tämän kaiken ulos,
mutta en voi.
Tahdon terapiaan, tahdon kertoa asioita,
että joku edes osaisi analysoida näitä asioita,
terapeuttini tosiaan on sellainen ihminen joka osaisi.
APUA!
Tahdon puhua hänelle, mutta en osaa, en osaa kertoa näistä asioista,
se on niin vaikeaa, miksi?
Kumpa voisin vain oksentaa tämän ulos,
tuohon pöydälle ja kaikki näkyisi siinä selvästi ja minun ei tarvitsisi puhua yhtään sanaa.
Tahdon happea, haluan repiä rinnan auki jotta ilma kiertäisi,
porata päähän reiän josta ajatukset voisivat tulvia ulos.
Miksi mikään ei helpota?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti