breath

Päivien varjoissa, seinille kirjoitetut tarinat katoavat auringon loistaessa sisälle. 

Meidän tarinamme pyyhkiytyy pois silmistäni, 

katoaa valon mukana jonnekin ja päivä vie sen mukanaan. 

Vaikka hengitän, tuntuu kun en saisi happea, sinä olit kuin happea minulle, 

ilman sitä tukehdun, etkö tulisi jo takaisin jotta voisin jälleen hengittää. 

Musta yö kietoo kätensä ympärilleni päästämättä irti, 

olisitpa täällä pitämässä pimeän poissa läheltäni. 

Sen ote on tiukka, en pääse irti ja kylkiluuni musertuvat tomuksi. 

Aamuun on vielä pitkä aika ja ote vain kiristyy..

Lopetin antabuksen, päätin että juon jos haluan. 

Toivon ettei minulle kuitenkaan tule yllättäviä impulseja kun olen humalassa. 

Jos yrittäisin ainakin tehdä niin että en jäisi yksin kun juon, silloin olen turvassa. 

Olen niinkuin lapsi, jota pitää valvoa etten tee mitään kiellettyä, säälittävää. 

Eihän se muiden homma ole minua vahtia ja pitää minusta huolta, miksi en hallitse itseäni?

Terä kaapissa huutaa minua, mutta en tahdo antaa sille periksi, 

tahdon olla vahva ja yrittää vastustaa sitä. 

Olen pessimisti ja ajattelen etten minä siinä kuitenkaan onnistu, miksi onnistuisin, 

olen heikko, ei minulla ole tarpeeksi itsekuria.

 Olen ollut asunnossani jo viikon ja päätin että toinenkin viikko kuluu neljän seinän sisällä, 

olen uupunut, mikään ei kiinnosta, joten miksi lähtisin, täällähän minulla on kaikki mitä tarvitsen, kynä, paperia, tietokone, tupakkaa, kahvia ja terä, mitä muuta tarvitsisin? 

En tahdo aloittaa uutta vuotta...

"Ajatus siitä, että jatkaa samalla tavalla vuodesta toiseen, alkoi tuntua pelottavalta.."