Puntarin lukemat ylittävät sallitun rajan reilusti, jokainen luu ja lihas on piilossa läskin alla. Eiköhän nyt ole jo aika tehdä asialle jotain ja lopettaa valitus.
Se vain on vaikeaa tämän "syömishäiriön" kanssa, mutta on pakko yrittää.
En tahdo olla tällainen, vihaan itseäni jo muutenkin tarpeeksi.
"Et sinä ole läski!", tuttua?
Kunpa he puhuisivatkin totta tai näkisivät minut samalla tavalla miten itse näen,
ehkä silloin he ymmärtäisivät, että olen vankina tässä kehossa.
Punaista, miksi se on niin kiehtovaa? Lämmin tunne ihon pintaa vasten,
hengitys tasaantuu, rauhallinen olo. Tästäkö nautin?
Jokin paha piileksii ihoni alla, enkä saa sitä ulos, se on piiloutunut hyvin.
Voisinpa vain oksentaa sen ulos ja kaikki olisi hyvin, mutta ei, en voi.
Tämä syö minua päivä päivältä enemmän ja enemmän, toivon vain että se joskus loppuisi, en jaksa olla enää sen riepoteltavana, minullakin on oma tahto!
Miksi aina jokin asia hallitsee minua, miksi en itse voi hallita itseäni kuten muutkin ihmiset? Olen niin riippuvainen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti