Ylimääräiset poimut kehossa, mistä niitä oikein tulee?
Olen onnekas jälleen kun ruokahalu on kadonnut, toivoen ettei se enää palaisi.
20kg sitten kaikki oli paremmin, vartalo näytti edes joltain, eikä ollu niin ahdistava olo, vaikkakin näin itseni silloinkin sotanorsuna jossa ei ole muuta kuin läskiä.
Kaudet vaihtelevat, välillä ahmin, sitten oksentelen ja sitten ole syömättä, vaikka tiedänkin että tavat joilla elän eivät laihduta, mutta jossain alitajunnassa tunnen syömättömyyden olevan ratkaisu, vaikkei se ehkä olekaan.
Vihaan ahmimista,aterioita aterioiden perään jatkuvalla syötöllä, tahdon eroon siitä.
Vihaan elää tässä kehossa, tämän mielen kanssa, vihaan itseäni..
Mielen syövereissä mietin, missä okein olen, mitä täällä teen.
Sairaalan seinien sisällä, kolkossa huoneessa.
Aamu klo 8:00 lääkkeet, päivä klo 14:00 lääkkeet, ilta klo 20:00 lääkkeet ja klo 22.00 lääkkeet. Laahustan käytävää pitkin tupakalle ja sieltä takaisin huoneeseen,
välillä käyn juttelemassa jotain turhan päiväistä hoitajien tai muiden potilaiden kanssa ja sitten samat rutiinit toistuvat.
Laukussa piilossa lasinsiru joka on turvana heikkoina hetkinä.
Hoitaja kysyy "oletko viillellyt täällä olo aikana?", katson seinää ja pudistan päätä ja mielessäni mietin miksi en kertonut. Ehkä siksi että vihaan jos ihmiset koskevat minuun,
paikkailevat haavojani, ne ovat minun, ei niihin saa kukaan toinen koskea,
minä omistan ne!
Tiedän että kun huomenna lähden kotiin täältä,
siellä odottaa minua jälleen "turvalliset" välineet, niin tuttua ja turvallista.
Aloitin antabuksen uudelleen, on varmaan jo ainakin kymmenes kerta,
sillä aina sorrun jossain vaiheessa, mutta nyt on tavoitteena olla juomatta 14.03 asti,
silloin minulla on synttärit ja aion juhlia niitä ja tyhjentää mieleni alkoholin voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti