Pimeä..

Pelkään pimeää, pelkään sitä niin paljon. 

Tosin en tarkoita kirjaimellisesti pimeää, 

vaan kuvaan sillä sitä pahaa joka ottaa minussa joskus vallan, 

joka saa minut tekemään typeriä asioita. 

Tuntuu että se tiukentaa taas otettaa ja yrittää ottaa vallan, 

musertaa minua pikkuhiljaa kasaan, kunnes murrun. 

Tämän pelon kanssa olen elänyt miltei puolet elämästäni, 

se on uuvuttavaa. 

Aina kun asiat alkavat mennä hyvin, 

olen onnellinen ja nautin elämästä, 

alan pelkäämään että vajoan jälleen pohjalle, 

enkä sen vuoksi osaa nauttia niistä onnellisista hetkistä kunnolla.

Onnellisuus...

Minulle se on sitä kun saan olla tärkeiden ihmisten kanssa 

ja tunnen että minusta välitetään, 

se on sitä kun olen voimissani ja jaksan tehdä asioita, lähteä asunnostani. 

Siihen kuuluu aika paljon asioita, 

joita en nyt jaksa luetella ja tällä hetkellä tunnenkin olevani onnellinen, 

pelkään vain että se viedään minulta jälleen pois, 

että paha takertuu minuun tiukasti ja vetää minut alas. 

Ehkä minun pitäisi vain oppia olemaan pelkäämättä, nauttia tästä hetkestä.

Minulla on onneksi ihminen, 

jonka vuoksi jaksan yrittää, 

joka tekee minut onnelliseksi. 

On syli ja turva missä olla piilossa pahalta maailmalta.

Kiitos kulta, kun jaksat olla tukenani <3